Paikallinen musiikkiperinne esiin!
Folkka-hanke käynnistyi Vieska-Folk ry:n toimesta ja Rieska-Leaderin tuella vuoden 2016 alussa. Hankkeen aikana kokosimme, sovitimme ja teimme tunnetuksi alueemme omaa musiikkiperinnettä. Borduna-yhtyeen ohjelmistossa soi paikallinen kansanmusiikki, josta vanhimmat sävelmät ovat 1800-luvun loppupuolelta, esimerkkinä alavieskalaissyntyisen Frank Hietalan tuotanto.
Tähän saakka lähiseudun kansanmusiikista vain hyvin pieni osa on päätynyt muusikoiden ohjelmistoon, koska nuotteja tai sovituksia ei ole saatavilla. Pelimanniperinne on tällä alueella päässyt hiipumaan, ja samalla iso osa kulttuuriperintöä on vaarassa jäädä unohduksiin.
Vuoden 2017 aikana järjestimme hankkeeseen liittyviä ilmaiskonsertteja Ylivieskassa, Kalajoella, Oulaisissa, Sievissä ja Kannuksessa. Hanke huipentui joulukuussa esiintymismatkalla Puolan Poznaniin, johon on rakennettu paikallisten yritysten tekemänä Suomi-talo.